Ei vienyt suru yöunia, ei.

Mä sain rapsii äiskää hereille tuntikausii. Inahdustakaan ei kuulunut ennen yhtätoista. Ovikellokin ehti soida pari kertaa. Mä en ylettynyt avaamaan ja vieras sai palata kotiinsa. Askelist tunnistin alakerran naapurin. Ois mulle kelvannu ne jutut vainoamisest ja henkivalloist. Ois voitu vaik yhes rukoilla ääneen ja karkottaa meiltä henget. Kai ne ois lähteny samal mustaki ku niitä kuulemma naapurin mielest minussa on.

Se noista vainoista.

Kun äiskä viimein heräs auringonpaisteiseen päivään päästiin asiaan eli syömään. Se on meidän yhteinen rakas harrastus, niin ku ootte varmaan huomannu. Herkkuja tippu niukasti. Kaupast oli myyty mungot loppuun, eikä äiskä raaskinu ostaa Pirkan pusseja kummempaa muonaa. Onneks sentään kevytkinkkuu leivän päälle. Mäkin sain, mutta vain vähän, siks ku suola ei oo terveellist mulle. Ei kyllä äiskällekään.

Me aletaan lukeen Sofi Oksasen Puhdistusta. Siinä aika menee, jos vain silmät kestää, sanoi äiskä. Nykyään sille sopii paremmin äänikirjat, mut kirjastos on aika pienet valikoimat.

Vietellään sunnuntaita kukin "kolossamme"! Moi!