Äiskä pysyy tiukkana. Ei anna tuumaakaan periksi. Mä käyn hakemassa korista energiaa et jaksan pyydellä, anella, rukoilla: "Laske mut parvekkeel, äiskä please." Äiskä siihen: "Luin blogisi. Sä jallitat mua." Mä: "En äiskä en." Yritän hypnotisoida äiskän. Tuijotan tiiviisti television taulu takanani. Vaikenen tunneiksi.

Yritän uusii metkui. Tuloksetta.

Mä anon, anon, anon: "Kato miten hieno auringonpaiste. Mennään yhdes kaffil.

Tuloksetta.

Puikahdan koriin takaisin: "En koskaan, en ikinä enää pompi roikkuun ritilälle"