jouduin pakkokuuntelemaan pari kirjaa. Sain tarpeekseni ja ärjäisin: Nyt riitti, haluan hiljaisuuden kaksioon! Äiskä jurotti, mut suostui. Eilen se kuunteli putkeen 11h ja meni hikisenä nukkumaan. Mä herättelin sitä puolenpäivänmaissa. Onnistuinkin. Ruokaa ei tullut, koska entinen makasi kupissa. Mourusin. Rääkäisin räkäisen valituksen. Yks jauhoi juustolla, tomaatilla ja sipulilla kuorrutettua leipäänsä, eikä nostanut nokkaansa lehden takaa. Mä raivostuin. Hakkasin räsymattoo. Riivin verhoo. Asettelin kynsiäni sohvan päätyyn. Lehti kahahti. Teräs välkkyi äiskän hyppysis. Se tuli kohti. Mä vajosin matolle. Nostin neljä tassuu taivasta kohti. Anoin armoo. Äiskä nappas vasemman etutassun kouraansa. Napsi kynnet tylpiksi. Oikea käpälä koki saman kohtalon. Sakset kilahtivat pyttyynsä. Hesarin luku jatkui. Mä tuijotin raakkeja kyntösiäni. Kestäis taas terotella niitä juhlakuntoon. No tähän oon tottunut. Tottumus lievittää kärsimyst. Tehtiin sovinto. Päätettiin pistää kaksio juhannuskuntoon. Mut ei pistetty. Äiskäl on taas äänikirja kesken. Se kestää 9h. Onneks mun ei tarvitse kuunnella sitä.

Meilläpäin paistaa aurinko. Hailuodossa näytti satavan. Tsau kamut!