siis äiskää. Se rämpytti kuvankäsittelyohjelmaansa melkein aamuun. Ja arvata saattaa ettei ruokakuppiin kaadettu täydennystä, vaikka mourusin viiteen kertaan herätyksiäni, kaikilla osaamillani kielillä.

Ja sitten.

Nälkä saneli tahdin: äiskä, äiskä, ilmassa leijuu savun haju, narrasin. Se tehosi. Melkein naku mamselli nuuhki ovenraossa ja sanoi; juksasit katti. Se taipui kutittamaan mua leukapielistä, mahasta, silitti tukkaa: ok, saat liivattees pesujen jälkeen. Eiku heti; ärähdin. Ja äiskä uskoi. Kupissa tuoksui Lidilin uusi halpisruoka. Se maistui. Söin annokseni ja kinusin puhtaat paprut. Äiskälle ei ruoka maistunut. Sen haima oireili taas. Aika teki tehtävänsä ja kipulääke omansa. Pahoinvointilääkettä äiskä ei uskalla vieläkään nauttia. Ei edes pyytää uutta lääkäriltä. Tänäänkin vellipäivä, kai, kaiketi, kaippa se auttaa; tuumailimme.

Huomenna saamme Nannukan isineen kylään. Kiva, kiva