painajaiseen ja pomppaan ainakin metrin ilmaan. Eilen kävi niin! Äiskäkin säikähti syntynyttä kolinaa ja säntäsi viivana luokseni. Makasin pöllämystyneenä pehmusteiden seassa. Äiskä kyselemään: Maanjäristyskö sinut pudotti nukkumahyllyltäsi. Niin kai, naukasin, mutta en uskaltanut liikahtaakaan toviin. Odotin tsunamia. Äiskä valisti, ettei tsunamia tulisi. Mutta ydinvoimalan sauvat voivat sulaa, voihaisin. No, no, Viivi, toppuutteli äiskä: jäitä hattuun ja uusio unille. Meidän elämä jatkuu entisellään.

Ja niinhän se jatkui. Äiskä luki Kostamoa ja mä lämmitin sen kinttuja. Äiskä kävi kaupassa ja toi mulle sardiinii liivattees. Äiskä katseli elokuvan televisiosta ja mä jatkoin sen kinttujen lämmitystä. Äiskä vetäytyi makkariin puolen yön jälkeen ja mä valitsin tyynyn makuualustakseni. Äiskä kuorsasi yli aamun tuntien ja mä mourusin kurkku kuivana: herää, herää äiskä kulta, ruokakuppini kaipaa täydennystä.

Tänään painajaiset ovat kaikonneet. Aurinko paistaa suoraan kaksioon. Äiskä riisui just villahuivin kaulaltaan. Se suunnittelee nauttivansa perunan nakkikastikkeen ja hapankaalin kera. Mä saan maksaa ja kanii liivattees.

Kamut kaikille kaikkea hyvää! t. Viivi ja äiskä