Mä olin kuullut Saima Harmajasta. Sellaisesta kissasta, jonka äiskä vei äiskälleen ku sai Jannen. "Piti varoa ettei vauvalle tule allergioita," oli äiskä kertonut. Oon ollut kerran maalla, yksi vuotiaana. Aattelin et parempaa paikkaa ei voi kuunaan kuvitella ku pääsin pari kertaa livahtamaan ulos. Metsä tuoksui, nurtsii sai naukkailla mielin määrin, veden lirinä soi kuin pimpparauta, pääskyset liversivät, paisteja pörräsi ja liiteli kaikkialla. Mä en tiennyt mistä aloittaa tutkiminen. Virikkeitä pursui ku saavista kaatamalla.

Tänään äiskä näytti mulle Saima Harmajan kuvan. Noihin aikoihin sen kutsumanimi oliki Misu. Misu tuotiin aivan rääpäleenä äiskälle. Siitä tuli pelokas neiti. Äiskän "työ ja tuhat harrastusta" vaativat veronsa. Misu sai pärjätä melkein omillaan ne pari vuotta Punavuoren kaksios. Mua säälitti kisu- parka. Äiskä tuntee vieläkin syyllisyyttä ku laiminlöi pikkuista. Se sai lottovoiton. Uuden kodin ja vapauden. Äiskänäiskä kirjoitti et siitä tuli kylän kollien rökittäjä ja armoton hiirien pyytäjä. Vaavejaki syntyi ku sitä ei koskaan leikattu.

Äiskä sai tänää Kelasta potstii. Se joutuu maksamaan viel puol vuotta insuliinit ite ja anomaan uudestaan korvausta. Sellainen on sääntö, kirjoitti KELA. Äiskä otti jutun tyynesti. "Siperia opettaa," se ynähti ja jatkoi lehden lukemist. Mulla on maha täynnä Opticatin kalkkunanlihaa ja kanaa. Äiskän ruuat loppui, mut se ei jaksa lähee kauppaan. Näkkärilläkin pääsee pitkälle ja kahvia on.

Nyt päikkäreille et jaksaa kattoo illalla televisioo.